maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulutonttujen apua


Viikko sitten Mynämäellä mummon luona vieraillessa tulivat jostakin puheeksi kirjaskorpionit.

Äitini totesi että sellainen oli kävellyt keittiötasolla ja se oli kadonnut ennen kuin oli ehtinyt siirtää sitä muualle, turvallisempaan paikkaan.

Juttu jatkui kun itse jaarittelin etten ollut nähnytkään kirjaskorpioneja pitkään aikaan, ihan vuosikausiin ja nostalgisesti muistelin miten ne kulkevat niin hauskasti ja herttaisesti myös peruuttamalla ja sivuttain. Sitten luin vähän kirjaskorpioneista wikipediasta ja nyökyttelimme kaikki miten hyödyllisiä ne ovat sen lisäksi että ovat kivoja katsella. (Syövät ruoakseen vain haittahyönteisiä.)

Kului yksi päivä.

Leikkiessäni koiran kanssa lattialla, tuntui kädelläni liikettä ja se oli hän.


Olin niin iloinen! Se oli kuullut kutsuni. 

Ja kyllä se rullaili yhtä veikeästi kun muistinkin.

Katselin kauan, kiittelin melkein vesi silmässä esiintymisestä ja asetin sitten lattialistan viereen josta se löytää toivottavasti meheviä pölypunkin tapaisia ruokapaloja.

Tietoisku: kirjaskorpioneilla saattaa olla neljä, kaksi tai ei yhtään silmää.

Eilen tulin ajatelleeksi että tänä vuonna olisikin hauska valmistaa piparkakkuja.

En usko että olen pipareita leiponut sitten teiniaikojen Beatles-piparkakkuteemojen jolloin valmistui klubia, esiintymislavaa ja keltaista sukellusvenettä.

Ongelma tässä on ollut se että en yhtään  pidä kotona leivotuista piparkakuista, kaupan piparkakuista sen sijaan tykkään ihan hirveästi.

En tiedä mitä ne teolliset tehtaat tekevät paremmin mutta ne saavat pipareihinsa sellaisen ihanan kitkerän, oikein tumman siirappisen maun jota kotipipareissa ei ole.

Olen muutamaa reseptiä aikanaan testannut ja maistellut myös tuttujen tekemiä kotipiparkakkuja ja ne kaikki ovat samanlaisia; pliisun makuisia, mauttomia tai korkeintaan maistuu sokeri ja vehnäjauho.

Itse haluaisin kunnolla mausteita ja oikein vahvaa siirapinmakua. Ja muuten testasin muinoin asiaa lisäämällä huippupaljon enemmän mausteita mitä resepti ehdotti mutta lopputulosta ei voinut syödä koska maku oli mausteisen sijaan pistävä.

Kysyin tätä asiaa netistä ja minulle kaksi eri ihmistä ehdottivat että testaapa sellaista kuin Paraisten piparkakut, ei pitäisi olla mauton eikä pliisu koska ei sisällä kermaa, mausteet kiehutetaan siirapin kanssa ja niin edespäin. En ollut moisesta reseptistä kuullutkaan (liekö sitten kuuluisa resepti vai ei?) mutta laitoin vinkin korvan taakse koska asia ei ollut vielä ajankohtainen ja sammutin koneen palatakseni joulusiivouksen pariin.

Ikkunoiden pesu joka oli seuraavana edessä ei millään innostanut joten mieleeni tulikin että voisin lopulta läpikäydä alussa mainitun isoäitini paperikasan. Olihan sekin tehtävä, miksei samantien.

Kun isoäitini muutti palvelutaloon, tyhjensimme hänen vanhaa kotiaan josta löytyi laatikollinen vanhoja kuitteja, lehtileikkeitä ja kauniita mainoksista ja aikakauslehdista leikattuja kuvia joilla hän koristeli meille lähettämänsä synttärikortit ja kirjeet.

Nyt nostin rasian kannen, otin sen sisältä narulla sidotun paperipinon syliini ja räts, kasa hajosi syliini.

Päällimmäisenä hajonneessa paperipinossa oli Paraisten piparkakkujen resepti.


Kyllä se nyt on uskottava että näinä päivinä minulla on lähelläni tonttuja jotka kuuntelevat jokaista sanaani ja vähän lukevat ajatuksianikin. Ja olen tonttujen mielestä tainnut olla kilttikin kun tuovat minulle kirjaskorpioneja ja piparkakkureseptejä tilauksesta.

En ole ihan varma mitä seuraavaksi pyytäisin kun näin mukavasti minua autetaan asioissa ja mietin että pitäisikö niille tontuille viedä ulos vaikka mahlalautanen tai jättää sängyn alle jotain syötävää kiitokseksi.

Vai joudutaanko tässä sitten kiitoksen kierteeseen kun tontut kiittelevät minua jostain (ehkä ovat nähneet kaikki ne lierot jotka olen pelastanut pyörätieltä tai kärpäset jotka olen onkinut vesilasista ja puhallellut siipensä kuiviksi) ja tämä auttavaisuus on kiitos siitä?

Ja sitten minä annan niille pullapitkoa kaapin taakse josta kokevat jäävänsä kiitollisuudenvelkaan ja kierre jatkuu...

8 kommenttia:

  1. kyllä, paraisten piparkakut ovat ne parhaat. äiti ja yks perhetuttu väittelivät kerran siitä että kenen piparit on parhaan makuisia, ja kumpikin ylisti omiaan. lopulta päädyttiin vertailemaan ohjetta ja todettiin että sama ohje on, nimenomaan tää paraisten vanhat hyvät :D sillä minäkin teen, ja oon pistänyt sitä muutamille kavereillekin tässä viikolla kun oon syöttäny niille mun pipareita ja niistä on tykätty :D

    mutta mun ohje on ihan himpun verran eri kuin tuo tuossa kuvassa. http://repsupuuhaa.blogspot.fi/2012/12/vi-komma-vi-komma-fran-pepparkakeland.html tuolta löytyy meidän versio tästä. ai kamala kun oon kirjotellu joskus hassusti :D

    Mukavaa joulunaikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En päätynyt sittenkään testaamaan noita paraisten kakkuja kun aika loppui kesken mutta aion sen vielä tehdä, ehkä tosin vasta ensi vuonna... :) En ihan hevillä kuitenkaan usko että tällä reseptillä saisi kaupan veroisia mutta toivottavasti olen väärässä! Mun pitää vertailla tuota sun ja mummon reseptiä ja pohtia miten niistä saisi oikein tujuja. Toivottavasti sinulla oli mukava joulu!

      Poista
  2. Äiti leipoo aina paraisten piparkakkuja (myös, perinteisten lisäksi). Mä tykkään niistä, ne on sellasia enemmän suolasia ja mureampia. Se taitaa kyllä olla erilainen resepti, koska tuossa sun mummon reseptissä ei näytä olevan lainkaan suolaa. Monenlaisia reseptiversioita pyörii, niistä ns. tavallisistakin joulupipareista, mä en ollut koskaan kuullutkaan et niihin vois laittaa kermaakin. Mä teen ne aina (mun mielestä) perinteisesti keittämällä mausteet siirapin ja voin kanssa.

    Voi miten suloinen olento tuo kirjaskorpioni!:) Mä en ole sellaista koskaan sattunut näkemään, harmin paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että kaikki tietävät näistä Paraisten piparkakuista paitsi minä, olen ollut jossain pimennossa näemmä. Tuo suola kuulostaa jännältä, voiskohan se olla salainen ainesosa? Sen laitin merkille kun jouluna söin kaupan pipareita että niissä kyllä oli suolaa... Ensi vuonna voisi olla viitseliäs ja testata montaa reseptiä ja tehdä tänne vaikka joku vertailu :)

      Tykkäisit älyttömästi kirjaskorpioneista, ei se niiden ulkonäkökään mutta se miten ne liikkuvat, aivan kuin niillä olisi renkaat alla jolla osaisivat mennä yhtäläisesti eteen- ja taaksepäin. Vaikea selittää ellei näe itse :) Varmaan niitä tulee kylään jos alat hankkimaan kirjoja antikvariaateista...

      Poista
  3. Hei! Minäkin tykkään kirjaskorpioneista. Niitä ei asunnostani löydy, mutta kerran työreppuani pitkin sellainen vaelsi. Olin tullut työmatkalta, kokous oli ollut vanhassa talossa, ehkä se sieltä tuli. Ne sakset ovat uskomattoman pitkät niin pienelle elukalle. Haluaisin niitä asuntooni, mutta ei niitä taida niin vain saada asettumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoissa puutaloissahan noita tuntuu eniten asuvan ja nimensämukaisesti niissä vanhoissa kirjoissa. Sieltä tämäkin kaveri tuli, kirjahyllyn alalaidasta. Kivaa että niin moni tykkää näistä :) Ovat itseni mielestä älyttömän veikeitä!

      Poista
  4. En ole koskaan kuullutkaan kirjaskorpioneista. Jänniä otuksia. En myöskään ole kuullut Paraisten piparkakuista. Itselläni on jännä mieltymys, en pidä paksuista pipareista. Annas piparit ovat parhaita koska ovat niitä ohuen ohuita. Äitinikin ruukasi leipoa ohuita pipareita, en tiedä millä ohjeella mutta hyvin aina tekivät kauppansa. Nykyisin hän leipoo vain gluteenittomia juttuja että voi itsekin syödä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten voi olla että kaltaisesi vanhan arvostaja ei ole nähnyt kirjaskorpioneja? :) Ehkä et ole ollut tarkkasilmäinen, nämä kyllä yleensä seuraavat vanhojen kirjojen ja tekstiilien myötä. Annasista minäkin pidän, ovathan ne sieltä kaupasta :D

      Poista